Tänään maatilalla

Kommenttien kirjoittaminen pitäisi nyt onnistua kaikilta.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

6.4.2015

Aamu

Kännykkä tärisee kuuden aikaan. Silmät ummessa haparoin sen vaimeaksi ja samatien kömyän lämpimän peiton alta todelliseen maailmaan. Unimaailma on ollut villiä, vaikka kuu täyttyi jo lauantaina. Miksihän se kuu vaikuttaa uniinkin?
Isäntä, joka vahtii lehmiä myöhempään illlalla, jää vielä kuorsaamaan lasten kanssa. Vedän navetalle haisevat vaatteet päälleni ja otan aamupalaksi muutaman lusikallisen pashaa. Itsetehdyn pääsiäisruuan energiamäärä riittää pihatolle ja takasin helposti. Vedän toppahaalarin päällimmäiseksi ja lehmänsonnasta pinttyneet kumisaappaat jalkaan ja lähden ulos.

Yöllä on ollut pakkasta. Eilen lasten kanssa tehty pihapuro on kuivunut. Jäätynyt sohjo rapsisee kenkien alla ja heikkavelliksi jauhautunut koivukuja on kohmettunut. Aurinko on nousemassa Pikkusaarenkydön takaa. Noustessaan se on värjännyt yön aikana ilmestyneen pilvenreunan punaiseksi ja oranssiksi. Aamurusko lupaa illaksi sadetta. Muutama aikainen kevätlaulaja sirkuttaa puissa. Taitaa olla vielä vähän liian aikaista, lapset kävelivät hangella eilenaamulla ja vielä puolen päivän aikaan se kantoi aikuistakin.
Luonnonhiljaisen ja jotenkin odottavan idyllin rikkoo äkkiä kanalasta kuuluvan kukon kiekaisu. Rauhan häiritsijä!

Hevosten talvitarhan aita kulkee koivukujan reunaa. Sirvoke hirnuu minut nähdessään. Vai hirnuuko se vain kavereitaan? Omistaja ajattelee aina toivorikkaana hevosensa hirnuvan hoitajalleen. Yleensä turhaan.
Kissa ravaa vastaa nylkyhallin kohdalla.
- Missäs veljes on? Sitä ei oo taas näkyny pariin päivään, kyselen kissalta. Ei se vastaa. Kääntyy kehräten kulkemaan vierelle. Arempi veljensä ei juuri kehrää. Tältä tuo ääni tuntuu tulevan kuin automaatista.
Pihaton pihan sohjo on jäätynyt. Ovet ovat raollaan ja kuuntelen hetken aikaa, kuuluko mitään poikkeavaa. Ei kuulu. Kävelen varovasti sisälle ja etsin silmiini 272:n. Se kurja ei ole poikut vieläkään! Viikon se on ollut sisällä ja viikon olen joka aamu käynyt sitä katsomassa. Turhaan. Mitenkähän kauan se vielä pihtaa?
272 on karjamme vanhin lehmä. Punainen, ostovasikkana tilalle tullut angus. Tuleva poikiminen taitaa olla sen yhdeksäs. Vasikoita se on kuitenkin hoitanut jo yhdeksän maailmaan. Joukkoon on mahtunut yhdet kaksoset. Enkä minä sitä muuten niin vahtisi, mutta vetimet ovat onnettoman pienet emolehmälle. Pitäisi laittaa koko eläin pois, kun vain saisi hiehoja kasvatettua tilalle. Ja toisaalta 272 on hyvä luonteinen ja kasvattaa vasikkansa hyvin. Saa varmaan vielä jäädä meille.
Nyt lehmä seisoo makuupaikallaan, märehtii silmät ummessa ja nostelee välillä takajalkojaan. Häntä heilahtaa välillä, mutta riippuu peräpäätä myöten. Värkki on kyllä levinnyt, mutta valmista ei taida tulla. Huoh. Jokohan tänään?
Suurinosa lehmistä märehtii. Kuuluu ähkettä ja raskasta hengittämistä. Kolme viimeksi poikinutta ovat jalkeilla ja hamuavat heinää. Potkin sitä niille lähemmäksi. Välillä tuoreiden emien on käännyttävä ynymään vasikoilleen. Reippaampi liike ja pomppiminen aiheuttavat käskevämmän ja huolehtivamman äänen.
Kissa pyörii jaloissani ja kehrää, muttuu kuitenkin äkkiä tarkkaavaiseksi jää tuijottamaan ulos. Katson samaan suuntaan ja nään toisen veljeksistä ilmestyvän paikalle. Kissat, leikatut kollit, tervehtivät puskemalla toisiaan ja hännät kietoutuvat toistensa ympärille. Hyviä kissoja ne ovat. Työnsä ovat tehneet ja sitä vartenhan ne viisi vuotta sitten otettiinkin. Saman näköisiä ovat kuin emänsä. Pohjaväri on valkea ja laikut ovat vaalean ruskeita. En minä niitä erota vieläkään toisistaan muuten kuin että se laiskempi aina kotona ja aktiivisempi liikkuu hankkimassa ruokaa. Kesällä ne erottaa rakenteesta. Kun talviruokinta loppuu aktiivisempi on huomattavasti sutjakampi ja toinen oikeastaan vain lihoo.
Oli niillä nimetkin, kun kävin ne naapurista hakemassa. Pilli ja Pulla. Mutta ei niitä kukaan koskaan käyttänyt. Ja tuntuvat uskovan, kun pannuhuoneen ovelta huutelee kissoja syömään, vaikka ei nimellä kutsuisikaan.
Ei meillä kaikilla lehmilläkään ole nimiä. Isäntä ei niistä niin välittänyt enkä minäkään enää vanhoja alkanut nimeämään kun taloon tulin. Numeroilla kun oltiin opittu tuntemaan. Uudistukseen jäävät lehmäset olen kuitenkin nimennyt. Nimi kulkee samantyyppisenä kuin emän. Tärkeimpänä niistä mummoni karjasta lähtöisin oleva suku, joka muuttuu pikkuhiljaa ay:stä herefordiksi. Armas ja Armaksen vasikka Kulta. Kullan vasikat Muru ja tämänkeväinen Lempi.
Havahdun ajatuksistani ja totean seisovani turhaan ruokintapöydällä. Kaikki on hyvin.
Käveleksin koivukujaa pihaan. Laitumen takana varikset päästävät raakkukonsertin ja löyhähaukuinen itälaikanarttu Ajanka puhkeaa kiivaaseen haukkuun. Tyynessä ilmassa haukku kertautuu ja tuntuu kuin äänesssä olisi isompikin koiralauma. Haukku loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Varikset näkyvät liihottavan Porrassaarta kohti.
Päällimmäiset vaatteet jätän vanhaan pannuhuoneeseen ja päätän alustaa pienen sämpylätaikinan. Ehtii kohtota ja paistua siihen kun loput perheestäni heräävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palutteesi kiinostaa aina.