Herään säpsähtäen. Uni oli todellisen tuntuista. Kuuma ja kaunis kesäpäivä kesti koko unen ajan. Liftasin poikki Suomen. Tai ainakin yritin liftata. Suurin osa matkasta piti kävellä, mukana ollut juoma uhkasi loppua ja janotti kamalasti. Joensuun ja Kontiolahden väliltä löytyi ihana kauppa, jossa seinät olivat täynnä kaulakoruja, rannerenkaita, huiveja ja ja kaikkea mitä nainen voi kuvitella tarvitsevansa. Kaupan pitäjä hommasi viimeiselle 70 kilometrille rekkakyydin.
Vilkaisen kelloa. 7.20. Päässä jyskyttää. Olen taas nukkunut selälläni. Tuntuu kuin koko yö olisi mennyt persiilleen. Alkuyön oli närästänyt. Iltapalaksi nautittu mämmi sokerilla ja kermalla höystettynä ei näköjään sopinut ruuansulatuselimistölleni. Rennietä en löytänyt koko talosta. Tietenkään.
Täydellistä. Hiivatinmoinen närästys, toimintarikkaat unet ja selällään nukuttu yö takaavat todella levänneen ja energisen olon koko päiväksi.
Kuiskaan isännälle lähteväni katsomaan onko 272:n vasikka saanut syötyä.
Yö on pysynyt plussan puolella ja aamu on yhtä harmaa kuin pääni sisus. Koivukuja on vellillä ja pihaton piha on jäinen. Kumisaappaat nuljahtelevat ilkästi epätasaisella alustallaan ja kävely muuttuu ankkamaisen sipsuttavaksi.
Elukat ovat hereillä ja hamuavat pöydältä viimeisiä heinänrippeitä kieli venyen ja tehden taidokkaita koukkaisuja. Aiemmin syntyneet vasikat ovat aamupalalla. Osa yrittää terävän näköisenä syödä heinää, tai paremminkin heinän kortta. On jotenkin ihmeellistä miten paljon nopeammin emon alla olevat oppivat märehtijöiksi kuin samanikäiset yksineläjät tai ryhmäkarsinalaiset. Esimerkki vaikuttaa, naudoillakin.
272:n vasikka nukkuu. Utareet näyttävät täysiltä. Nostan vasikan ylös ja nautinnollisesti venytellen vasikka hakeutuu avustamanani tissille. Imupaikka löytyy paljon helpommin kuin eilenillalla, mutta vasikka vaikuttaa jotenkin toistaitoiselta. Etutissit tyhjenevät vauhdilla, taaimmaiset ovat sen verran lyhyet ja alhaalla, että niiden tyhjentäminen vaatii vielä tekniikan kehittymistä.
Hevosille vettä kantaessani huomaan Sirmon purkaneen aitaa, taas kerran. Eikä nyt ole riittänyt pelkkä purkaminen. Lautaviritelmäni on katkaistu. Tallin takaseinä on remontissa ja olen pitänyt hevosia poissa paikalta pitkällä laudalla, mutta nuorimmainen tammoista saa rakennelman purettua aina uudelleen.
Ihan niinkuin piruuttan. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.
Käyn kourallisen nauloja ja lisää lautaa. Hakkaan puutavaraa kiinni vähän joka suuntaan Sirmon katsoessa tarkasti vierestä. Sen naamalla on viattoman ihmettelevä ilme, eikä se varmaan ymmärrä puoliakaan jupinoistani.
Ehkä parempi, ettei ymmärräkkään.
Lapset syövät yökkäreissään aamupalaa kun pääsen sisälle. Vihjaisen isännälle, että puolen tunnin päästä olisi lähdettävä viemään lapsia hoitoon. En oikein jaksaisi tänäaamuna kuunnella normaaleja "en halua" ja "missä minun vaatteet on" keskusteluja. Isäntä huomaa hieman tuohtuneen mielialani ja auttaa saamaan lapset ajoissa turvaistuimiin.
Olen liukastellut tuskin paria minuuttia jääsohjoisella tiellämme, kun isäntä soittaa. Kerron ilahtuneeni suunnattomasti näin pikaisesta ikävästä, mutta isännällä ei kuulu olevan ikävä mielessä. Hän kertoo pihalla näkyvän vasikan, joka yrittää jaloilleen. Ihmettelyyni, mikä siellä nyt on poikinut, hän vastaa miehiseen tyyliin, että lehmä varmaan sinne on poikinut. No enpä olisi millään arvannut!
Vasikan on täytynyt olla jo silloin hangella kun kävin pihatolla. Lehmien talvitarha on sen verran kumpuilevaa, että jokainen kohta ei koivukujalle näy. Enkä sitä ollut autostakaan huomannut, vaikka tähän aikaan vuodesta lehmiä tulee vahdittua toisella silmällä koko ajan.
Matka hoitopaikkaan kestää parikymmentä minuuttia ja siinä ajassa isäntä saa lehmän vasikoineen sisälle ja pääsee aloittamaan syöttöpuuhat.
Kotimatkalla kuulen vasikan syöneen ja emän olevan 423. Vasikan sukupuoli ei ollut vielä selvinnyt.
Poikimakarsinat ovat jälleen täynnä ja 423 joutuu odottamaan vasikkansa kanssa, kun isännän kanssa teemme tilaa. Tuulikin ja Rypäleen vasikat saavat korvamerkit ja siirtyvät pihaton toiselle reunalle isompaan karsinaan ja laumaan. Emät kulkevat kiltisti vasikoittensa perässä. Olisipa siirtely syksyllä yhtä helppoa!
423 pääsee omaan karsinaan ja toinen varataan Kookokselle, Rypäleen pikkusiskolle. Kookos pelasti nahkansa viime keväänä teurasjonosta, jonne se oli tuomittu erittäin hankalan ja epämiellyytävän luonteensa vuoksi. Syksyllä punnituksen aikaan se yritti tosissaan porttien yli. Noinkohan se pysyy poikimakarsinassa? Käytös ei talven aikaan ole tasaantunut.
Toinen teurasjonosta otettu on 615, Kullan vasikka nimeä vailla, koska teraasta oli kyse. 615 on poikinut jo ja vaikuttaa ihan asialliselta.
Kookos arveluttaa niin isäntää kuin minua. Kädet kyynärpääitä myöten ristissä toivomme sen tekevän pienen ja pirtsakan lehmäsen.
Puolen päivän aikaan vien hevosille vettä. Aitakyhäelmäni näyttää olevan pystyssä. Hähää! Taisin onnistua tällä kertaa paremmin. Vilkaisen samalla pihatolle ja nään Kookoksen seisovan ovella häntä pystyssä ja heijaavan itseään puolelta toiselle. Nytkö se jo poikii? Huudan isännälle, että mennään. Jos hiehon saisi vaikka vahingossa tuosta ovelta sisälle.
Tietysti Kookos on ehtinyt siirtyä kauemmaksi ovelta kun pääsemme pihatolle. Pää pystyssä ja takaset levällään se hiipii kauemmaksi pellolle. Hiehoon katsomatta ja olevinaan ihan muissa tarkoituksissa yritän kiertää sen eteen. Onnistun ja saan Kookoksen käännettyä pihatolle päin. Isäntä häviää nurkalta. Pihatossa on poikimattomia päiväunilla kun pölähdämme sisälle. Joudumme suorittamaan hieman äkkiliikkeitä saadaksemme vain Kookoksen pysymään sisällä. Lopulta hieho luiskahtaa avoimesta portista poikimakarsinaan.
Isännän mättäessä lapiolla turvetta loossiin, Kookos etsii porteista ylimenopaikkaa. Isäntä totetaa hieholle, että et sinä kyllä enää tuossa tilassa minnekkään hyppää. Vaikka isäntä heittää pussista papuja, Kookos pysyy syödessään epäluuloisen näköisenä. Kuinkahan tuon kanssa käy? Auttamaan voi mennä vasta sitten kun hieho ei pääse ylös. Ja jos vasikka ei ime, emä tulee päälle.
Kädet on edelleen ristissä.
Jätämme hiehon omiin oloihinsa ja lähdemme omiin hommiin. Minä kirjoittamaan ja isäntä valmistelemaan sonnanajoa.
Olen juuri lähdössä hakemaan lapsia, kun isäntä tulee kahville. Sorkat ovat näkyvissä ja eivät ihan pienetkään. Kookos nousee heti pystyyn kun häkkiä lähestyy. En voi auttaa asiaa, lapset on haettava sekä oivariinia. Kuiva leipä ei maistu meille ollenkaan. Isäntä ei ole huolissaan, ehdin kyllä takasin vasikkaa syöttämään. En minäkään siitä syöttämisestä ole huolissaan, mutta jos vasikka on iso ja joutuu vetämään. Olisi parempi saada hieho käsittelyhäkkiin kuin antaa sen voimien hiipua niin vähiin, että pääsee auttamaan. Isäntä sanoo tekevänsä parhaansa.
Saan lapset hoidosta pikavauhtia kyytiin ja oivariinin lisäksi sieppaan kaupasta mukaan jugorttia iltapalaksi. Puolijuoksua takaisin autoon ja soittamaan isännälle, mikä on tilanne. Tilanne on hyvä. Kookos on poikinut itse ja tehnyt pienen lehmävasikan. Luojalle kiitos! Kookos huutaa vasikalle ja pyrkii puskemaan. Nuolee kuitenkin, kun vain malttaa. Utareet ovat sen verran korkealla, että vasikan pitäsi löytää ne ihan itse.
Huokaisen helpotuksesta.
Kotona puen lapsille kuravaatteet ja lähden kameran kanssa pihatolle. Kookos huutaa ja nuolee, vuoronperään. Huuto kovenee aina kun vasikka yrittää ylös. Vasikka olisi valmis tissille, mutta häkkiin en uskalla mennä. Otan katuharjan ja sillä takapuolesta auttamalla saan vasikan jaloilleen. Kookos puskee vasikan kumoon. Kiellän lehmää ja nostan vasikan uudelleen ylös.
Lapset ilmestyvät katsomaan uusia vasikoita. Heinää kannetaan ja riiputaan niskatuen päällä hihkuen. Kookos hermostuu lisää. Joudun lopulta käskemään lapset takaisin pihaan.
Vasikka horjuu tissille, mutta Kookos väistelee. Katuharjaa apuna käyttäen saan sen pysymään paikallaan, mutta kun imeminen alkaa, Kokoos potkaisee vasikan kumoon. Kiellän kovemmalla äänellä. Onneksi vasikka on pirteä, eikä anna periksi. Kun kunnon lutkutus alkaa kuulua, Kookos rauhoittuu ja ilme muuttu levollisemmaksi. Potkimenenkin loppuu.
Kuvailen pätkiä kameralla ja siirryn sitten katsomaan muita vasikoita. 272:n vasikka ei ole syönyt ja ohjaan se tissille. Vasikka vaikuttaa edelleen toistaitoiselta, kuin unohtaisi välillä mitä sen pitää tehdä. 424:n vasikka on jo vanha tekijä. Yrittää välillä käydä 272:n luona, mutta lehmä puskee vieraan vasikan pois. 423:n vasikasta en ole varma on se syönyt lisää, mutta eihän se ole vielä kuin muutaman tunnin ikäinen.
Kaivan taskustani lehmävihkon ja päivitän kirjanpidon. 423 vasikan sukupuoli on vieläkin epäselvä.
Tuvalle kävellessäni huomaan päänsäryn loppuneen.
Jään seuraamaan blogia innolla. Itse muutaman kuukauden oon nyt kirjoittanut maaseutublogia ja päässä muhii kyllä uusia juttuja. Vielä ei oo tullut semmoista turhautumista, ettei keksisi mitä kirjoittaa, vaan ennemminkin ollut tosi haastavaa löytää aikaa sille kirjoittamiselle. Monta juttua on kesken, kun ei ehdi keskittyä.
VastaaPoistaKommenttien lähettämisen suhteen mulla on ollut ongelmia blogissa. Padilla ja mobiililaitteella ei onnistu kommentointi oikeastaan ollenkaan ja ilmeisesti sen tunnistusvarmennuksen kans on myös ollut ongelmia. Jos keksit niihin joitakin ratkaisuja, että voisi padillakin kommentoida, niin kerro mulle. (Tätä sun blogia kommentoin nyt ihan pöytäkoneella. Pitää vielä padilla testata, että onnistuuko täällä)
Mulla on vain pöytäkone. :) Olen todennut, että puhelimen pitää olla joku halpisversi, että se kestää maalaiselämän. :) Oletko tilannut kännykkääsi sen varmennuskoodin?
PoistaAikahan se joka maalla asuvilta puuttuu, niinkuin sanoit. KÄy välillä yöt lyhkäisiksi. :)