Tänään maatilalla

Kommenttien kirjoittaminen pitäisi nyt onnistua kaikilta.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Jokaisessa meissä asuu pieni pyromaani

Vein kevään ensimmäiset pyykit tänään ulos kuivumaan. Kelejä olisi ollut aikaisemminkin, mutta jotenkin on vain nopeampaa ripustaa pyykit suoraan koneesta narulle. Päivällä tuuli oli vielä aika rajun raikasta ja mietin lakanoita ranulle viritellessäni, joudunko etsimään pyykit Pikkusaarenkydön laitametsiköstä. Luoteesta tuleva tuuli vie pyykit Pikkusaarreen, harvemmin pyyhkivä itätuuli veisi ne Kuoppapellolle.
      Narulla ovat kuitenkin pysyneet, kun illanhämyssä menen niitä hakemaan. Itäinen taivas on alkanut tummeta, lännessä Kuoppapellon metsänreunan päällä näkyy kaistale punaista auringonlaskua. Metsän takaa kuuluu joutsenten kaklatusta. Yritän saada niitä silmiini äänen lähetessä. Peltoaukiomme sattuu usein joutsenten lentoreitin alle. Suuria lintuja on hienoa seurata kun ne lentävät kouvukujan päällä. Siipien lyöntien äänet kuuluvat selvästi. Tänäiltana joutsenista näkyy vain tumma siluetti sahalaitaisen metsän reunan yllä, kun ne lentävät vasten laskevaa aurinkoa.
      Pyykit ovat kylmiä, mutta kuivia kun kerään niitä taitellen pyykkikoriin. Hyvälletuoksuvat lakanat ovat sileitä. Näitä lakanoita ei tarvitse silittää. Sileä, tuulelta tuoksuva lakana sängyssä saa mielen rauhalliseksi. Peiton alle kaivautuu kuin turvaan, saa vetää peiton leukaan asti ja antaa unen tulla.
      Valkoiset lakanat tuntuvat vaalenevan aina keväällä, kun niitä pääsee paistamaan auringossa. Kirjopyykin värit alkavat hehkua.

Sormet kohmettuvat. Siisti lakanarullapino antaa kiitostaan pykkikorista.
      Pihatolta kuuluu sonnin kiljahduksia. Pojilla alkaa olla kevät mielessä. Vastapäisessä häkissä olevien hiehojen kiimat saavat sonnit heräämään. Herra Isoherra, siitossonnimme Hiawatha, on hiljaa ja antaa nuorempien möyrästää. 402 oli poikunut viimeyönä. Pitää aamulla tarkistaa, että se imee kunnolla.
      Saan pyykit koriin, nostan sen lonkalleni ja kävelen pihamaalle. Lumen alta on paljastunut lasten kadoksissa olleita leluja. Kattila, paistinpannu, pullapitko ja croisantti. Liukurin kahva näkyy isännä traktorilla kasaaman mäenlaskupaikan juurelta. Vanha lantakola pötköttää jo sulaneella kohdalla nurmikolla. Poikamme on alkanut tehdä peltotöitä, lantakola toimii aurana.
      Lasken pyykkikorin pihapöydälle ja jään haistelemaan kevättä. Sulavan lumen tuoksu sekoittuu kulottuneen heinikon hieman mädänneeseen hajuun. Märkä multa löyhähtää ja pihahietikon kivinen tuoksu kevätpuroineen tuo mieleen aavistuksen kesästä. Mutta jotain puuttuu. Vedän raikasta ilmaa keuhkohini. Tuoksun jättämä jälki pyörii mielessäni. Mikä se on? Mitä puuttuu? Tiedän, että vielä ei ole sen aika, mutta tuoksu kuuluu kevääseen. Se on jotain... mustaa... savua...
      Kulottunut heinä ojanpenkoilla on vielä märkää. Ei kestä enää pitkään, kun pääsen kulkemaan tulitikkujeni kanssa pitkin pientareita, rautaharava kumppaninani, pieni pelko takaraivossani. Enhän vain tänäkeväänä sittenkin polta isännän konehallia?

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tulevat tulitikkuleikit sujuu ilman suurempaa vahinkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aikoinaan kotona ilmoitustaulu. Keväällä, kun äiti innostu kulottamaan pihanurmikoita, niin ilmotustaululle ilmesty uutinen, josta tärkeimmät kohdat oli yliviivattu keltasella yliviivautussilla. Uutisen otsikko oli: "Vaimo kulotti miehensä autotallin!" :)

      Poista

Palutteesi kiinostaa aina.